YHDISTYS

TOIMINTA

HISTORIIKKI

HALLITUS

JÄSENYYS

Historiikki

NYKYAIKA - NOUSU JA TUHO?

Valokuvakeskus Nykyajan historia.
Tapahtunut tähän mennessä.

Alkuvaiheet

Valokuvakeskus Nykyaika ja sitä ylläpitävä Arkitaideyhdistys ry ovat saaneet alkunsa 4.12.1982 avatusta Galleria Nykyajasta. Galleria sijaitsi aluksi osoitteessa Suvantokatu 1. Niihin aikoihin meiningistä vastasi "Työryhmä Arkitaide", johon kuuluivat Petri Nuutinen, Helge Riskula, Mikko Pekari, Untamo Eerola, Anneli Kokko, Pirjo Pulkkinen, Peter Bashmakov, Shinglerit Stan ja Taina sekä Lehtiset Tuula ja Timo. Väki oli sekä ammatiltaan että myös mielenlaadultaan sekalaista; joukossa oli niin valokuvaajaa, kulttuuritoimittajaa, tekstiilitaiteilijaa kuin taidegraafikkoakin. Toimintasuunnitelmana oli saada aikaan jatkuvaa näyttelytoimintaa, mikä esittelisi perinteisiä taidemuseoita enemmän Tampereen alueella toimivien taiteilijoiden, ja muidenkin, tuoreita ja ajankohtaisia näyttelyitä suht lyhyellä viipeellä. Tyyli oli poikkitaiteellinen.

Galleria Nykyajan avaaminen ei ollut niin yksinkertaista kuin siitä kirjoittaminen, sillä varoja näyttelytoimintaan ei tahtonut löytyä mistään. Lopulta Tampereen kaupungilta ja Hämeen lääniltä saatiin pienehköjä avustussummia ja toiminta pyörähti heti vauhdikkaasti käyntiin: näyttelyitä sekä niihin liittyviä happeningejä järjestettiin solkenaan ja väkeä tuli ja meni millon mistäkin oviaukosta. Mutta sitten - rahat loppuivat. Taas oltiin huutolaislapsina kaupungin muuten niin kiehtovassa ja erilaisista kulttuuririennoista viestivässä värivalojen yössä. Hurjan vänkäämisen ja jo silloin hallitun muunkin lobbaamisen jälkeen rahahanat kuitenkin aukesivat ja toiminta käynnistyi uudellen vajaan vuoden tauon jälkeen. Nyt oli myös löydetty uusi näyttelypaikka entisen määräaikaisen tilalle. Tämä oli legendaarinen Kauppakatu 10, eli Yo-talon piharakennus, jossa toimintaa harjoitettiin yhdessä Kirjakahvila Innon kanssa. Tilat olivat pienet mutta kovin kotoisat.

Kauppakatu 10

Kauppakatu 10 aikoina "Työryhmä Arkitaiteen" toiminta alkoi saada yhä enenevässä määrin valokuvauksellisia piirteitä; poikkitaiteellisuus jäi taka-alalle, joskaan sitä ei koskaan ole unohdettu, vaan on pikemminkin aina määräajoin pyritty elvyttämään. Näyttelytoiminta koostui siis lähinnä valokuvanäyttelyistä, mutta erittäin kovatasoisista sellaisista, sillä mukana oli myös yllättävän paljon ulkomaisia valokuvaajia, joiden saamisen Suomeen mahdollisti työryhmän puuhahenkilöiden, lähinnä kuitenkin Petri Nuutisen, hyvät henkilökohtaiset suhteen eri tahoille. Näin toiminta vakiintui tasokkaiden valokuvataidenäyttelyiden säännölliseksi järjestämiseksi Tampereen kaupungissa, missä tälläista tohinaa ei ollut miesmuistiin, eli koskaan ennen, nähtykään. Ja toiminnan vakiintumisen myötä sen rahoittajatahot tietysti toivoivat sitä järjestävän ryhmän rekisteröitymistä viralliseksi yhdistykseksi. Näin tuli näkemään aurinkoisen päivänvalon Arkitaideyhdistys ry, jonka perustamisesta päätettiin eräänä tuulisena 18. päivänä vuoden 1985 joulukuuta. Perustava kokous pidettiin 14.1.1986 kello 18.30-19.40 ravintola Tiiliholvin Patruuna-kabinetissa. Läsnä olivat Petri Nuutinen, Pekka Lehtonen, Untamo Eerola, Asko Salminen, Janne Seppänen, Stan Shingler ja Veijo Vähätiitto. Virallisesti yhdistys merkittiin yhdistysrekisteriin 17.3.1986, mutta tästä ei kukaan muista yhtään mitään.

Vuodet vierivät; toiminta oli vilkasta ja avustukset pieniä. Oli se aikaa! Äkkiarvaamatta Arkitaideyhdistys aloitti nyt jo perinteikkään, valokuvatapahtumien triennaalin järjestämisen Tampereella. Ensimmäinen pidettiin kesällä 1987. Tapahtuma sai osakseen laajaa valtakunnallista huomiota. Vierailijoina tapahtumassa oli kolme vihaista nuortamiestä Englannista: Victor Burgin, Paul Graham ja Martin Parr. Tänään kovia nimiä kaikki tyyni. Teemana oli Uusi brittiläinen valokuva.

Pellavatehtaankatu 25

Vaikka Kauppakatu 10:n tilat olivat toimivat ja kotoisat - yhdessä nurkassa kökötti kaunis valkea kakluuni - ne olivat kuitenkin auttamatta liian pienet. Galleria Nykyajan toiminta oli vakiintunut ja se pyrki laajentumaan. Toisaalta myös valokuvataiteen mainstream alkoi 80-luvun jälkipuoliskolla myös meillä Suomessa muotoutua monimuotoisemmaksi vanhan kunnon "kuvat siististi paspiksissa" -tyylin sijaan. Tarvittiin elintilaa. Lebenstraum, kuiskasi Petri, ja massat vyöryivät kohti Pellavatehtaankatu 25:tä, vanhaa somistamoa, jonka tilat, reilut 100 m2, remontoitiin talkootyönä näyttelykuntoon. Mutta uusien tilojen avajaisissa avattiinkin gallerian sijasta kokonainen valokuvakeskus. Tähän oltiin tultu, sillä muuallakin tasavallassa riehui valokuvakeskuskuume; näitä syntyi kuin sieniä lumisateella: Valokuvakeskus Nykyaika oli isänmaamme viides valokuvakeskus, joksi ryhtymisestä on ollut toki se riemu, että näin on pysytty mukana valtakunnallisessa rahanjaossa. Demokratiassamme on tätänykyä kaikkiaan seitsemän valokuvakeskusta. Vain Yhdistyneissä Kuningaskunnissa on vastaavanlainen valokuvakeskusverkosto.

Pellavatehtaankadun tilat olivat kovin sopivat valokuvanäyttelyiden järjestämistä silmälläpitäen. Valokuvakeskuksen toiminta oli noin muutoinkin (tietystä kulmasta kuvaten) professionaalisempaa vanhaan galleriaan verrattuna; oli määräaikainen, aina puoleksi vuodeksi kerrallaan valtion työllistämistuen turvin palkattu näyttelyvalvoja ja puolipäivätoiminen määräaikainen toiminnanjohtaja, jona toimi vuoden verran herra Aimo Hyvärinen. Avajaisnäyttelynä Valokuvakeskus Nykyajassa oli Helsingin Sanomien ja Lehtikuva Oy:n toteuttama "Sata vuotta uutiskuvaa". Muutkin Pellavatehtaankadun näyttelyt olivat hyviä ja yleisö hilpeää. Järjestyksessä toinen valokuvatapahtuma järjestettiin uksien saattelemana syksyllä 1990. Vieraina Rifkhat Jakupov ja Danny Lyon. Hienoja miehiä molemmat. Teemana oli Luova reportaasi.

Valtakunnassa elettiin "taloudellisen taantuman kynnyksellä" vuoden 1991 loppupuoliskolla. Kiinteistö, jossa Valokuvakeskus Nykyajan näyttelytilat sijaitsivat, eli vanha E-voiman/ Centrumin/Bene Benen/kirpputorin talo oli kuitenkin "nousukauden huumassa" ehtinyt saada purkutuomion: vuokrasuhteet oli irtisanottu ja Valokuvakeskus joutui etsimään uudet tilat. Nooh, "lamahan" siitä tuli ja nykyinen H&M:än tönö kököttää vieläkin paikallaan. Mutta Nykyaika ei tuolloinkaan jäänyt tuleen makaamaan, vaan ryhtyi Pirkanmaan Elokuvakeskuskuksen - joka myös oli tahollaan joutunut taivasalle - kunnolliseksi, tupakoimattomaksi alivuokralaiseksi Kehräsaareen. Näyttelytoiminta täällä alkoi 5.3.1992 Sirkka-Liisa Konttisen Writing On The Sand -näyttelyllä, ja on jatkunut onnellisena ja tasokkaana aina näihin päiviin asti. Onnistuimme myös järjestämään kolmannen valokuvatapahtuman, jossa vierailivat Jaschi Klein ja Heinz Cibulka. Lämpimiä hahmoja sekä että. Tapahtuman teemana oli moraali ja pyhyys valokuvassa, mitä luonnonilmiötä pohtimaan asetettiin onnistunut ja paljon positiivista julkisuutta saanut seminaari "namnam 1993!".

Kehräsaari

Elo Kehräsaaressa on ollut kuin mummolla sukkaa virkatessa: kovin verkkaista. Näyttelyitä on järjestety vuosittain 10-12, joiden lisäksi vielä pinempimuotoisia käytävänäyttelyitä luisia määrä. On ollut Sally Mann, Thomas Ruff, Stefan Bremer, Tuija Lindström ja monia muita tasokkaita tekijöitä. Nykyaika on saanut paljon paikalliista julkisuutta ja tunnetaa hyvin tamperelaisten keskuudessa. Näyttelyvieraita on 600-2 500 per näyttely.

Vuonna 1996 Nykyaika järjesti VALOKUVA 96 TAMPERE -tapahtuman, jonka teemana oli Suomalainen dokumentti. Näyttely järjestettiin Finlaysonin Siperia -hallissa. Yli 1200 m2 tilan täytti 20 kuvaajan valokuvasarjat. Mukana näyttelyssä oli yhdistyksen jäsenistä Marja Pirilä, Irja Samoil, Taina Värri, Saila Puranen-Zengin, Petri Nuutinen, Aimo Hyvärinen, Asko Salminen ja Antti Haapio. Kutsuttuina taitelijoina esiintyivät Jukka Male, Jorma Puranen, Tone Arstila, Jaakko Heikkilä ja Veli Granö. Lahden muotoiluinstituutista oli valokuvauksen opiskelijoiden iskuryhmä: Henna Aaltonen, Pekka Hannila, Jussi Lehtisalo, Sami Repo, Katja Luoma, Hanna Rikkonen ja CD-romillaan Hanna Haaslahti. näyttelyn lisäksi Tampereen YO-talolla oli keskustelutilaisuus, jossa puhennjohtajana ja alustajana toimi valokuvaaja, kustantaja Raoul Grünstein ja keskustelijoina yleisön lisäksi Suomen valokuvataiteen museon uuden äree johtaja Asko Mäkelä sekä yliopiston tutkija Inari Tennilä. Tapahtuma sai tiedotusvälineissä laajan huomion. Kävijöitä näyttelyssä oli kuukauden aikana reilut 5 000.

Vuoden 1997 lopulla Arkitaideyhdistys ry. muutti nimensä Valokuvakeskus Nykyaika ry:ksi - lähinnä sekaannusten välttämiseksi ja selkkeyttääkseen toimintaansa.

Vuotuiset avustukset Tampereen kaupungilta ja opetusministeriöltä ovat kohtuulliset pienimuotoisen näyttelytoiminnan pyörittämiseen, mutta eivät kuitenkaan riittäviä vaativampaa valokuvakeskustoimintaa varten. Meneillään olevissa projekteissa ja tulevaisuuden suunnitelmissaan Nykyaika pyrkii kansainvälistymään ja suuntaamaan voimavarojaan siten, että Tampere tulisi tunnetuksi myös valokuvakulttuurikaupunkina.

Valokuvakeskus Nykyaika ry:n jokapäiväisestä talkooleivänteosta lausun kiitokset Lehtosen Pekalle, Lundelinin Harrille, Nuutisen Petrille, Ijäksen Arille ja Suonpään Juhalle. Nämä tästä, paljon on kaikkea.

Antti Haapio
Puheenjohtaja

Valokuvakeskus täytti 20 vuotta marraskuussa 2002.