PRESS
Takaisin
PRESS-sivulle
|
Press
Vuoden lehtikuvat 2009 - tiedote.doc
TIEDOTE
Vuoden Lehtikuvat 2009 -näyttely avoinna yleisölle
27.3. – 2.5.2010 Taidehalli TR1:ssä
Vuoden Lehtikuvat 2009 -näyttely avautuu Tampereella 26. helmikuuta, kun kilpailun voittajat julkistetaan kello 18. Näyttely on laaja kokonaisuus kilpailun voittajista ja haastajista: esille tulee noin 120 kuvaa 41:ltä kuvaajalta. Näyttelyssä on palkittujen lisäksi esillä myös tulevaan Fotofinlandia-kilpailuun valitut kolme kokonaisuutta.
Näyttely on avoinna yleisölle 27.3. alkaen. Näyttelyn toteuttavat yhteistyössä viime vuosien tapaan Suomen Lehtikuvaajat ry, Mediamuseo Rupriikki ja Valokuvakeskus Nykyaika ry.
Jo perinteeksi muodostuneeseen kisaan osallistui 110 valokuvaajaa yli 3000 kuvalla. Kilpailulla kootaan yhteen vuoden uutistapahtumia ja ylläpidetään lehtikuvauksen tunnettavuutta. Voittoa tavoiteltiin parhaan lehtikuvaajan, lehtikuvan, uutiskuvan, henkilökuvan, oivalluksen, urheilukuvan, kuvaesseen, ulkomaisen reportaasin ja kotimaisen reportaasin titteleistä. Tänä vuonna palkinnon saajat valitsi nelihenkinen tuomaristo, johon kuuluivat valokuvaaja Jan Grarup (Tanska),
kuvapäällikkö Andrei Polikanov (Venäjä), professori Merja Salo ja elokuvaohjaaja Virpi Suutari (Suomi). Taidehalli TR1:ssä avautuvaan näyttelyyn on valittu palkittujen lisäksi myös ”haastajakuvat”, jotka on valinnut näyttelytyöryhmän edustaja Kaisa Rautaheimo.
Kilpailun sadosta julkaistaan kirja, joka on myynnissä Taidehalli TR1:n vastaanotossa.
Lisätietoja:
Suomen Lehtikuvaajat ry, puheenjohtaja Hanna-Kaisa Hämäläinen puh. 045-139 8216
tai Raisa Kyllikki Karjalainen p. 050-3238397, info(at)suomenlehtikuvaajat.fi
Mediamuseo Rupriikki, tutkija Outi Penninkangas, 050-341 3262, outi.penninkangas(at)tampere.fi
Valokuvakeskus Nykyaika ry, toiminnanjohtaja Irma Puttonen, 040 7569796 / irma.puttonen(at)backlight.fi
|
|