nykyaika

TOIMINTA YHDISTYS YHTEYSTIEDOT BACKLIGHT LINKIT PALAUTE PRESS

english flag

TOIMINTA

YLEISTÄ

NÄYTTELY-
KALENTERI

TAPAHTUMAT

NÄYTTELY-
HAKU

NÄYTTELY-
ARKISTO

TILAT

 

Ajankohtaista

Yleistä

Valokuvakeskus Nykyaika ry toimii valokuva- ja mediakulttuurin alalla tuomalla esiin valokuvausta taiteellisen ilmaisun ja kuvallisen viestinnän muotona, edistämällä valokuvan vuorovaikutusta muiden taiteenalojen kanssa sekä yhdistämällä valokuvaajia ja sen yleisöjä. Mediakasvatustehtävässään Nykyaika on verkostoitunut oman alueensa taidemuseoiden, gallerioiden, muiden taiteenalojen organisaatioiden ja kaupungin museotoimen (Taite, Rupriikki) kanssa.

Järjestämme näyttelyitä, tapahtumia, seminaareja ja työpajoja sekä yleisöluentoja. Opastamme alueen opiskelijoita, valokuvauksen harrastajia, koululaisia ja muita kohderyhmiä valokuvakulttuuriin liittyvissä kysymyksissä sekä avustaa valokuvaajia heidän omissa projekteissaan.

Näyttelyt, joilla esitetään valokuvataidetta monipuolisesti suurelle yleisölle ja tuetaan erityisesti uusia valokuvaajia, ovat keskeinen osa Nykyajan toimintaa. Toiminnassaan Valokuvakeskus Nykyaika asettaa ensisijalle dokumentaarisen valokuvan, ei kuitenkaan ahtaasti johonkin tiettyyn määritelmää pitäytyen vaan pikeminkin raja-aitoja kaadellen.

Toinen merkittävä toimintamuoto on Backlight-valokuvatapahtumien järjestäminen paikallisten, kansallisten ja kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Tapahtuman ohjelmaan kuuluu laajojen näyttelyiden lisäksi Symposium, joka pitää sisällään seminaareja ja esitelmiä, työpajoja lapsille ja nuorille sekä valokuvan opiskelijoille ja ammattilaisille, opastettuja kierroksia näyttelyvieraille ja taiteilijatapaamisia sekä valokuvataiteilijoiden portfolio-katselmuksia.

Valokuvakeskus Nykyajan profiilissa korostuu pitkäjänteinen kansainvälinen toiminta. Valokuvataiteen asiantuntijana Nykyaika painottaa dokumentaarisen valokuvan merkitystä unohtamatta kuitenkaan valokuvataiteen uusia muotoja ja suhdetta muihin taiteenaloihin. Yhdistyksen toiminta perustuu alueelliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön sekä ammattitaitoisiin työntekijöihin. Nykyaika on perustettu 1982 ja se on toiminut valokuvakeskuksena vuodesta 1989. Kansainvälisiä valokuvatapahtumia Nykyaika on järjestänyt vuodesta 1987 alkaen.

Valokuvakeskuksen yhteydessä toimii käsikirjasto, johon kerätään alan kirjallisuutta ja lehtiä sekä valokuvakokoelmaa. Valokuvakeskus ylläpitää tietopankkia alueen valokuvaajista. Valokuvakeskus pyrkii toiminnallaan vaikuttamaan siihen, että valokuvan osuus julkisissa taidehankinnoissa kasvaa nykyisestään.

Näyttelytoiminta

Näyttelyt, joilla esitetään valokuvataidetta monipuolisesti suurelle yleisölle, ovat keskeinen osa Nykyajan toimintaa. Valokuvakeskus tuottaa vuosittain useita näyttelyitä Tampereella Taidekeskus TR1:n tiloissa, sekä yksin että yhteistoiminnassa muiden organisaatioiden kanssa. Resurssiensa puitteissa Nykyaika edistää myös muilla tavoin, esimerkiksi seminaarein ja työpajoin, kaikenlaista valokuvakulttuuria ja toimii myös valokuva-alan tietopankkina. Yksi toimintamuoto on vuodesta 1987 asti järjestetyt valokuvatriennaalit.

Yhteistyöprojektit

Kotimaisten sekä ulkomaisten valokuvakeskusten, gallerioiden, yksittäisten valokuvataiteilijoiden sekä kaikkien muiden mahdollisten tahojen kanssa tehdään yhteistyötä vaihtuvien näyttelyiden järjestämiseksi.
Kurssitoimintaa järjestämme resurssien ja osanottajien kiinnostuksen mukaisesti yhteistyössä eri sivistysjärjestöjen kanssa.

 

tr1

VALOKUVAKESKUS NYKYAIKA - Väinö Linnan aukio 13 - 33210 TAMPERE Finland